Viime yönä unettomana jälleen tupsahti päähän ajatus otsikon osoittamasta ilmiöstä. Ollessani vielä fyysisesti lapsi, nykyäänhän olen ainoastaan lapsellinen henkisesti (ja joidenkin mielestä epäilemättä hengellisestikin...), oli olemassa semmoinenkin ihme homma, että suvut pitivät yhteyttä varsin kiinteästi. Isovanhempien luona, jopa sitä edellisen sukupolven, luona käytiin säännöllisesti ja tunsin jopa osan pikkuserkuistanikin. Olipahan sellaistakin, että mummo/pappa saattoi hyvinkin tuurata omia vanhempia joskus pitempäänkin, samaten vanhempien sisarukset. Niin, saman katon alla siis saattoi olla kolme, joskus neljäkin sukupolvea ilman sen kummempaa käden vääntöä, tänä päivänä sellaista voi ehkä tapahtua silloin tällöin jossain sairaalassa tahi Koukkuniemessä (sallittakoon tamperelainen kielikuva, tarkoittaa ikäihmisten toiseksi viimeistä pysäkkiä...).

Ammoisella kahdeksankymmentäluvulla lähestyessäni työelämää milloin mistäkin kulmasta, saattoi jopa työpaikoillakin suhteellisen sujuvasti yhdessä aikaansa viettää se kolme sukupolvea. Ja silloinhan, sekä perhe- että työelämässä oli optiona ns. perimätieto, ei ihan kaikkea tarvinnut itse selvittää, esim. mistä suku on kotoisin tai miksi ihmeessä tämän paikan nimi on Pakkahuone?

Tuossa yhdeksänkymmentäluvun puolivälin paikkeilla, kun satuin pääsemään opettelemaan aluelennonjohtoassistentin työtä, olin muuten kymmenkunta vuotta aiemmin samaisessa paikassa hieman toisessa puuhassa, niin sain todeta niiltä osin ketjun katkenneen. Samainen tiedonvälityskanavahan oman perheen osalta oli katkennut aikoja sitten, suhteellisen lyhyen ajan sisään puoliteininä jouduin/sain kantaa isovanhemmat hautaan.

No kuinkas sitten nykyään? Työelämästä ei ihan hetkeen ole kokemusta, tokkopa se miksikään on muuttunut, ainakaan parempaan suuntaan. Perhe-elämä, niin moderni ydinperhe lienee edelleen seuraavan kaltainen: äiti, kaksi lasta, molemmilla eri isä ja kulloinenkin äidin miesseuralainen x-aikaa, riippuen vähän äidin vaihtelunhalun kierrosta. Eipä silti, kuvio voi olla niinkin, että lapsi/set asuu isänsä luona, mutta harvemmin, sillä oikeus laittaa lapset äidille yleensä (koska narkomaani äiti on vastuullisempi vanhempi kuin vuorotyötä tekevä, jääkiekkoileva isä, luonnollisesti).

Mitäkö halusin tällä sanoa? Lähinnä kai sitä, että jos haluaa olla tekemisissä omia vanhempiaan edeltävän sukupolven ja heidän elämänkokemuksen & tiedon kanssa, täytynee hankkiutua töihin vanhustenhuollon hommiin ja tarvettahan siellä muuten onkin. Mitenköhän kymmenen vuoden päästä?

"We are dealing with the best-educated generation in history. But they've got a brain dressed up with nowhere to go."
- Timothy Leary

103967.jpg

Kertoohan tuommoinen tornikin jotain, mutta ei se ihan vastaava kokemus ole.