Hoplaa!

Kyllä niin on, notta reumaaselle kolome keikkaa päivässä on liikaa... jälkeen päin. Eilen mitään ongelmia ollut, välistä nyt meinasi nukahtaa istuvalleen, kun melkein koko päivän joutui olemaan sisätiloissa, happi köyhää siis. Olihan päivä pitkän puoleinenkin, aamu kahdeksaksi kipitin rukoushuoneelle "äänen paineen tarkistukseen", eka veto 11, toinen 16 ja Wake up! 19 alkaen. Juh, raskaan puoleinen, vaan varsin antoisa oli eilinen, vaihteleva myös! Ensimmäiset soitot sujui liki saumattomasti, iltapäivän tilaisuus oli ihan kummaa sekoilua - ei edes pelkästään meidän osalta, informaatio kulki tavoittamattomissa, iltapa sitten oli Perin Väkevää sekä puheen/opetuksen, että ylistyksen/soiton osalta - kutsu Kristuksen luo tavoitti näemmä kymmeniä ihmisiä, heavy! Vaikk'ei se varsinaisen asian kannalta mitenkään merkittävää olekaan, niin Hengen läsnä olon tunsi, niin niin... että tuntui. Tarkoitan sitä, että toki Jumalan läsnä olon tunteminen on todella mahtavaa ja kova juttu, vaan ainahan Hän on läsnä "missä kaksi, tahi kolme...", eikä uskominen muutenkaan ole tunne puolen hommia - ei oo, eikä pidä olemankaan - vaan tahdon.
197810.jpg

197812.jpg
Tuon näköisiä soittimia allekirjoittaneella käytössä eilen.

Eräässä keskustelussa tuli esille instituutioiden luotaantyöntävyys sinällään, ja siitä johdannaisena nuivahko suhtautuminen Kristillisyyteen, mitä en saata pitää mitenkään kummallisena. Uskonnollisuuden, tuon saatanallisen tekopyhyyden ja perin epäkristillisen ihmisten ylenkatsomisen muodon, kirot olen karvaasti itse saanut kokea, loppu tuloksena suuntautuminen seurakunnista pippuria kauemmaksi "kasvamaan". Olenkin sitä mieltä, notta uskonnot ovatten syvältä sieltä mihin aurinko ei paista! Tuli mieleen toinenkin keskustelu, jossa vanhalle soittotoverille mainitsin pelaavani enimmäkseen hengellisen musiikin parissa nykyjään, hän kysyi: eikös musiikki useimmiten olekin "hengellistä"?, ja tulin vastanneeksi: joo-å, joissakin musiikeissa vain on niin inha henki, että niitä soittaessakin tulee aivan kammottava olo!  Onhan kyllä niinkin, että jos sävellys kertoo esim. Leningradin piirityksestä - kuten Shostakovitshin 7. sinfonia - ei ole mikään ihme jos kuunnellessa hieman ahistaa. Aiheesta totesi Pekka Pohjola jollekin toimittajalle, joka aikoinaan valitteli uuden levyn olevan melko synkkä, seuraavasti: Niinpä kai, kun se kertoo synkistä ajoista... eikä sitä pakko ole kuunnella, jos ahdistaa. Niin, instituutioista ja auktoriteeteista kai piti puhuman ja toteankin lyhyesti, jotta sellaiset asiat eivät oikeastaan minulle edes kuulu, paitsi niiltä osin etten esim. riko Suomen lakeja ja siihen tapaan. Vaikka muuten nyt tekisi ihan vähän mieli, kun joku hörhö hakkaa tuolla akkunaa klo 23.50! Eli, minulle on olemassa yksi ( 1 ) auktoriteetti: Jeesus Kristus, Jumalan poika ja sillä asialla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa, vaan Uskon, kurkkaapa jostain tieto-sanakirjasta hakusana Jeesus, ainakin ennen sillä kohtaa luki: Kristinuskon perustaja!