Hain sitten otsikon mukaiseen koulutukseen TAKK:een, vaikka kuntoutustutkimuksessa asetettu tähtäin olikin virastomestarin ammattitutkinnossa, aluksi. Keväisen työkokeilun sujuvaksi jatkoksi olin 16.9. - 8.10. uudestaan Atalan koululla työkokeilussa, lisäkokemuksen vuoksi, ja siksi, ettei opiskelemaan lähtö olisi niin takkuista kuin kotisohvalta suoraan lähtö. Kolme lähiopetuspäivää ja pari etäpäivää vasta takana, joten tässä vielä osaa sanoa paljoakaan itse koulutuksesta, lähiopetuskin kun oli orientoivaa informaatiotulvaa pääosin, erään päiväkodin toimintaan käytiin tutustumassa perjantaina kyllä. Alku on siinä mielessä helppo, kun on jo valmiiksi työssäoppimispaikka kahdelle jaksolle ja ensimmäinen tutkintotilaisuus maaliskuussa. Hyvä meininki!

DSC_0196-normal.jpg