Ammatillisesta uudelleen suuntautumisesta ei nyt vielä ole tullut jupistua, joten miksipä ei aloittaa juurikin nyt. Nuorenahan ei ollut aikaa, jos nyt niin mielenkiintoakaan (tosiasiassa en yksinkertaisesti osannut päättää), valita selkeää kouluttautumissuunnitelmaa päämääränä joku oikein virallinen ammatti ja arvo. Juuri sen järkeen käyvän opiskeluajan käytin muusikoksi kotikeinoin valmistumiseksi ja valmistuinkin, kyllä soittaa on saanut monenkinlaista musiikkia, useampia instrumenttejakin. Kuten tunnettua, varsinkin marginaalimusiikin kyseessä ollen, keikkaa pukkaa kyllä, vaan ei oikein rahaa. Siitä syystä on joutunut tuon tuostakin hakeutumaan oikeisiin töihin, taide on kyllä hienoa, mutta jollain pitäisi laskutkin maksaa.

Työkokemuksen/työssäoppimisen kautta olisi jonkinlaista pätevyyttä tarjoilutyöhön ja niihin lennonvarmistus puuhiin, mutta kun... ei tule kuuloonkaan! Ensimmäisen kerran vakavasti harkitsin kokin pätevyyden hankkimista -94 loppuvuodesta ja uudelleen asia tuli ajankohtaiseksi -02, mutta terveyden ankaran reistailun seurauksena suunnitelmia on luonnollisesti tullut hivenen lykätyksi. Runsaan vuoden sisään sainkin viimeisessä puuhastelupaikassa ajoittain, ja ihan pystymetsästä alkuun (siis oikein asiakkaille, kyllähän minä ruokaa olen laittanut pienen ikäni), keittiössä häärätä otsani hiessä ja itse työhän oli palkitsevaa, jopa nautittavaa yllättävän useinkin! Tarkoitukseni olikin tässä kesän aikana hakea vähän useampaankin kokin ammatitutkintoon tähtäävään koulutukseen, tai vaihtoehtoisesti jotenkin alaan liittyvään työhön. Päivä päivältä olenkin yllättäin varmempi, ettei niin kuulukaan tehdä, aivan samoin kuin ajatukseni, etten myy ensimmäisiä (ainoatkin ovat) rumpujani koskaan, onkin kääntynyt juuri aivan päälaelleen. Enkä muuten tällä kohtaa usko, että kyse olisi edes päättämisen vaikeudesta, pikemminkin johdatuksesta kohden onneni ja tarkoitukseni täyttymystä!

Tämän kuun joka tapauksessa aion viettää "vapaana taiteilijana" ja ensi kuuksi on vielä neljän viikon jatkohoito mahdollisuus, jota ei kannata jättää käyttämättä! Kun kerran "vajaakuntoiseksi" on luokiteltu, tulikin sovituksi erityistyövoimaneuvojan kanssa loppukuulle treffit, kattellaan sitten. Tullut vahvemmaksi ajatelma sosiaali- ja terveydenhoitoalan perustutkinnosta, vallankin jos/kun löytyy paikka, jolla on tarpeen lisäksi pelimannihenkeä & maalaisjärkeä sorvata oppisopimus, s'olis ideaali tilanne. Hoivahommat siksi, ettei sekään mikään tuore idea ole, nuorna miesnä vietin puolisentoista vuotta kehitysvammaistyössä, mikä olikin antoisaa ja avartavaa... paukut vain loppui kesken sillä kohtaa, oli liikaa muutakin raskasta elämässä silloin. Sinne päin, kunhan on "lomailtu" ensin ja soitettu lihat hapoille ja käsiin paksu nahka.

Sen olen huomannut, että tällainen pohdiskeluun taipuvainen pääkoppa pysyy paremmin luonnollisen kokoisena, kun tekee jotain rehtiä käytännöntyötä, oikein siis käsillänsä. Sosiaali- ja terveydenhoitoalan työhän ei välttämättä sellaista ole, mutta hyvää päivää, voihan vapaa-ajallansa kokata ja nikkaroida vaikka kuinka! Hyvä ystävänikin työn (päihdehoidon ohjaaja), lisäopiskelun, orkesterin johdon, kolmen lapsen isyyden, aviomieheyden, omakotitalon laajan remontin ja mitä vielä, lisäksi teki puoliakustisen kitaran! Tahdon siis, itselle ainakin, sanoa, että häkellyttävän paljoon yhdestä keski-ikäisestä hipinretaleestakin on, kunhan on riittävän hyvä syy (ja universumin paras back-up! Jos ei sytytä, lue esim. Johanneksen Evankeliumin 3.luku: jae 16)!

Eräskin loihe lausumaan, jotta elämä on yliarvostettua puuhaa & joku aivan eri: elämä on silkkaa paskaa! No, niinhän se usein onkin molempia, mutta pistetään nyt vielä yksi sitaatti: Lopultahan pessimisti on kuitenkin oikeassa, vaan optimistilla on ollut paljolti mukavampaa ja leppoisampaa!

Tättärää!Hauskan leikin laittoivat, valo & varjo, ehtoollisjuhlan päätteeksi.

Ps. lukekaa ihmiset Markus Kajon kirjat (ja myriadit muutkin...), niin tuleepahan parempi mieli. Hauska, älykäs ja hienolla tavalla outomielinen setä on Markus-setä!